Kiitos työhyvinvointiryhmälleni – haikealla ja innostuneella mielellä eteenpäin
Odottava olo.
Oikeassa paikassa ja oikealla tiellä
jaettu ajatus rikastaa.
Ajatus ajasta,
oivallus vapaudesta.
Kunnioitan omaa tahtiani.
Tutkimukseeni liittyvän ryhmän viimeinen tapaaminen oli viime viikolla vapputunnelmissa Jyväskylässä. Yllä olevan tekstin tein osallistujien teksteistä otteita poimimalla ensimmäisen tapaamisen jälkeen syyskuussa. Tämän tekstin lopussa olevat haikurunot kirjoitin osallistujille kiitoslahjaksi heidän omien tekstiensä inspiroimana. Takana on yhteistä taivalta yhteensä 16 tapaamiskertaa: 6 lähitapaamista ja 10 etätapaamista. Tässä lyhyesti tämän hetkisiä mietteitäni.
Osallistujia oli yllättäen eri puolilta Suomea
Osallistujia oli alun perin yhdeksän, suurin osa sote- ja opetusalalta. Osa oli ryhmän aikana hanketöissä. Kahdeksan pysyi mukana koko ryhmän ajan. Iältään 30–60-vuotiaat osallistujat, kaikki naisia, olivat Keski-Suomesta, Pirkanmaalta ja Uudeltamaalta – ei siis pelkästään Keski-Suomesta, kuten oletin Jyväskylän lähitapaamisten takia. Toki käytäntö osoitti, että niihin osallistuminen aiheutti haasteita kauempaa tuleville. Sekin oli tärkeä huomio tutkimuksen kannalta, ja osa lähitapaamisista muutettiinkin etätapaamisiksi matkan varrella. Poissaolijoita varten (ja myös itselleni hyväksi yhteenvedoksi) ryhmällä oli käytössä Padlet, josta pääsi katsomaan, mitä milloinkin oli tehty. Halutessaan pystyi tekemään harjoitukset jälkikäteen itsekseen, mitä moni ilokseni hyödynsikin. Padletista löytyi myös aiheeseen liittyviä linkkejä, kirjavinkkejä ja jopa ylimääräisiä tehtäviä. Ryhmän kasaamisesta voit lukea enemmän täältä.
Osalle kirjoittaminen, joillekin myös kirjallisuusterapia, olivat entuudestaan tuttuja menetelmiä, toisille tuntemattomampia. Aiempaa kokemusta kirjoittamisesta ei edellytetty, tässä ryhmässä kirjoittamisella ei tähdätty kaunokirjalliseen laatuun. Kirjallisuusterapiassa kirjoittaminen on keino jäsennellä omia ajatuksia, sanoittaa kehon ja mielen tuntemuksia. Tekstejä ja pohdintoja jaettiin yhdessä, välillä koko ryhmän kesken, välillä pienemmissä ryhmissä. Ryhmässä syntyikin luottamuksellinen ilmapiiri, jossa uskalsi avata itseään niin kirjoittamalla kuin puhumallakin.
”[…] Vien mukanani huokauksen. Se vain kulkee mukanani aina näistä tapaamisista, onhan se niin, että kirjoittaminen on uloshengittämistä ja nyt saan huokaista oikein painavia tunteita paperille täällä.” (osallistujan tekstistä)
Kehon ja mielen yhteys nousi tärkeäksi teemaksi
Ennen ryhmän alkua minulla oli joitakin teemoja mietittynä, mutta suunnittelin seuraavan kerran harjoitukset aina vasta edellisen tapaamisen jälkeen, jotta jäi tilaa teksteissä ja keskusteluissa esille nousseille asioille. Käsittelimme muun muassa seuraavia asioita: tutustuminen, traumainformoitu työote, vireystila, arvot, turva, palautuminen, katse taakse ja eteenpäin, rajat, työn tuunaus, vahvuudet, johtaminen ja työyhteisö, unelmien arki, esteet ja tuki. Toiseksi viimeisellä kerralla tutkailimme aiempia tekstejä ja vertailimme niitä nykytilanteeseen. Ihan viimeisellä kerralla oli vielä yhteenvedon sekä itsen ja muiden rohkaisun vuoro.
Olen vasta aloittamassa analyysivaihetta, mutta heti alussa nousi esille niin teksteissä kuin puheessakin kehon ja mielen yhteys, tai oikeastaan sen kadottaminen. Ihmistyötä tekevälle on tärkeää olla tietoinen omista reaktioistaan ja tunnistaa oma vireystila, jotta kohtaaminen asiakkaan kanssa on toimiva ja molemmille turvallinen.
“Missä vaiheessa olen menettänyt yhteyden kehoon?
Joka oli joskus turhankin herkkä. Tiesin, mitä syödä, milloin levätä, milloin puhua, olla hiljaa. Liioittelenko? Kultaan muistot?
Mene asiaan
lyhyt vastaus katkaisemaan
tämä: kun lakkasit ylläpitämästä yhteyttä.” (osallistujan tekstistä)
Kadonnutta yhteyttä etsimme koko ryhmän ajan erilaisilla hengitys- ja rentoutusharjoituksilla ja kehon tuntemusten kuulostelulla ja sanoittamisella. Traumainformoitu työote toi tähän toimivan näkökulman, ja hammaslääkäri, terapeutti Kati Sarvela piti ryhmälle luennon aiheesta heti toisella kerralla. Olen kirjoittanut ensimmäisistä huomioistani artikkelin Taidetutka-verkkolehteen, jossa teemana on taiteen ja kulttuurin mahdollisuudet mielenterveyden edistämisessä. Siinä pohdin vireystilaa ja osallistujien oivalluksia ja kerron esimerkkejä harjoituksista. Linkki artikkeliini: Kirjallisuusterapeuttisesta työhyvinvointiryhmästä työkaluja onnistuneisiin kohtaamisiin.
Kiitos, ihana ryhmäni!
Kaikkiaan ryhmä oli juuri sellainen kuin toivoinkin: ihmistyötä tekeviä, avoimia ja innokkaita tutkimaan itseään ja suhdettaan työhön sekä kokeilemaan uutta ja kiinnostuneita olemaan tutkimuksessa mukana. Alkukyselyssä kysyin heiltä, miksi he halusivat mukaan ryhmään ja mitä he siltä odottavat:
Halu huolehtia omasta työhyvinvoinnista
Kirjallisuusterapia ja traumainformoitu työote kiinnosta
Ryhmä ja vertaistuki, verkostoituminen
Uusi tapa käsitellä työssä kuormittavia asioita
Kiinnostava ja tärkeä tutkimusaihe, halu olla mukana tutkimuksessa
Kirjoittamisharrastuksen elvyttäminen
Harjoitusten hyödyntäminen omassa työssä
Uuden oppiminen
Toivon, että osallistujat saivat sitä, mitä tulivat hakemaan. Minä sain. Olen tosi kiitollinen, että he luottavat tekstinsä ja keskustelunsa tutkimusaineistokseni. Lupaan käsitellä niitä uteliaasti, mutta kunnioituksella. Tässä vaiheessa tutkimustani olen päässyt vasta raapaisemaan löydösten pintaa ja odotan mielenkiinnolla, mitä aineisto minulle vielä kertoo. Kuten eräs osallistuja kuvaili ryhmää, minulle aineisto on kuin hapanjuuri, jota nyt ryhdyn herättelemään.
”[…] Tämä ryhmä sisältöinen jää aina tapaamisten jälkeen elämään ja seuraava kerta tuo aina lisää ajatuksia. Kuin hapanjuurta herättelisi.” (osallistujan tekstistä)
Ryhmiä ohjatessani kirjoitan usein osallistujien sanoja ylös ja luon niistä lopuksi ryhmälle ns. loppurunon. Tällä kertaa tein jokaiselle osallistujalle oman haikun. Lueskelin heidän tekstejään, kirjoitin niistä sanoja erilliselle paperille ja annoin niiden lopulta muodostua jokaiselle henkilökohtaiseksi haikurunoksi.