Eläköön päämäärättömät pilipalipuuhat!

Valmistuin lokakuun lopussa kirjallisuusterapiaohjaajaksi. Lokakuussa sain myös ensimmäisen runokirjani käteeni. Samoihin aikoihin avasin nettisivuni. Kolme aikaa vievää projektia tuli päätökseen. Koko ajan siinä sivussa palkkaakin tuottavia töitä oli tietysti tehtävä. 

"Mitä aiot tehdä kaikella vapautuneella ajalla?" mieheni kysyi. "Mikä projekti on seuraavana jonossa? Vai pitäisitkö ihan vapaata välillä?"

Kirjallisuusterapiaopintojen toiseksi viimeisenä päivänä teimme harjoituksen, jossa valitsimme kuvakorteista sen, jota tarvitsimme ja kaipasimme elämäämme. Minun kortissani luki "päämäärättömiin pilipalipuuhiin pystymisen tunne". Teksti puhutteli minua heti – suorittajalle kun joutilaana olo tai "turhien" asioiden teko on äärimmäisen hankalaa.

Aihe oli noihin aikoihin mediassakin esillä. Muun muassa Frank Martela pohti HS:n kolumnissaan, miten vapaa-aikammekin täyttyy kaikista vaatimuksista ja harrastuksista on tullut suorittamista. On harrastettava täysillä, sillä kuka haluaa olla keskinkertainen?

Kirjallisuusterapiaharjoitus jatkui siten, että pohdimme asiaa eri kannoilta. Miten päämäärättömät pilipalipuuhat löytäisivät minun elämääni? Mitä vaikutuksia niillä olisi? Mikä on esteenä? Mitkä osatekijät siihen vaikuttavat? Mistä saisin tukea? 

Päämäärättömät pilipalipuuhat saisivat aikaan rentoutta, mikä puolestaan lisäisi luovuutta. Luovuus toisi uusia ideoita. Onko kirjoittavalle ihmiselle mikään sen tärkeämpää? Joutilaana olo mahdollistaisi lisää aikaa läheisten kanssa. Liian usein ystävienkin kanssa tapaamiset menevät kalenterikikkailuksi. Koitapa vaan saada viisikin ystävää yhtä aikaa koolle! Toisaalta kalenteri voisi olla tässä avuksikin. Suorittajaihmisen on ehkä ainakin alussa turvauduttava siihen, että kalenteriin merkitään "PPP". Eikä se tarkoita tapaamista Pirkka-Pekka Peteliuksen kanssa (Oi, kunpa tarkoittaisikin!). 

Esteitä löytyy: suorittajaminän sisäinen huutelu ja luonne yleensä, täydellisyyden tavoittelu, raha, aika, ulkoinen paine. Varsinkin yrittäjänä on hankalaa perustella joutilaana oloa, sillä jotenkin se eläminen on maksettava. Toisaalta aiemmin tuli todettua, että pilipalipuuhien myötä luovuus kasvaisi ja ideat lisääntyisivät - ja ehkä ne toisivat tullessaan sitä toimeentuloakin. 

Tehtävän lopputulemana kirjoitettiin haiku. Minun haikuni kuului näin:

To do -listalle
pilipalipuuhia 
ilman päämäärää

Tätä olen viime aikoina pyrkinyt noudattamaan. Ja kyllä, olen jopa onnistunut ujuttamaan joutilaisuutta päiviini. Kirjainyhdistelmä PPP on löytänyt kalenteriin ja työlistalleni. Tuloksena pää pursuaa ideoita ja energia on lisääntynyt. Eläköön päämäärättömät pilipalipuuhat!

Entä mitä vastasin miehelleni? "No… uusi projekti on jo suunnitteilla…" Tuosta projektista kuulette pian lisää. Jos ei koira karvoistaan, niin ei kai suorittajakaan päämääristään… Ainakaan kokonaan.