Kun Sari lehteen pääsi

Kiitos kaikesta ihanasta palautteesta liittyen Voi hyvin -lehden juttuun, jossa kerrotaan kirjallisuusterapiasta henkilökuvani kautta. Tällaiselle tavan tallaajalle lehdessä oleminen ei ole mikään pikkujuttu. Kun siihen lisätään kuvauskammo ja se, että blogiotsikkoon meinasi livahtaa pääsi-verbin tilalle ilmaisu joutui, saat ehkä hieman kuvaa siitä, että asia aiheutti minulle paljonkin jännitystä ja stressiä.

Kuten somepostauksessa elokuussa kerroin, kuvittelin ensin olevani vain pieni osa hyvinvointialan toimijoista kertovaa artikkelia. Tartuin innolla mahdollisuuteen päästä puhumaan kirjallisuusterapiasta, koska sen tunnettuuden lisääminen on sydämenasiani. Pian kävi kuitenkin ilmi, että koko artikkeli onkin minusta useiden kuvien kera. Voi apua.

Pidän, jopa nautin, esitelmien ja luentojen pitämisestä. Jostain syystä itsestä puhuminen ja oman osaamisen esille tuominen on kuitenkin hankalaa – vaikka tiedänkin paljon kirjallisuusterapiasta, ja oma tarinani on kiinnostava esimerkki kirjoittamisen hyvinvointivaikutuksista. Olisiko aika antaa huutia perisuomalaiselle vaatimattomuudelle ja huijarisyndroomalle?

Kirjallisuusterapian puolestapuhujana

Olen otettu, että juuri minä valikoiduin monesta alan toimijasta haastateltavaksi. Siihen oli vaikuttanut taustani: yhdistelmä alan kokemusta, monipuolista koulutusta ja työkokemusta sekä nykyistä tutkimustyötä. Yksi ehto minulla oli. Vaikka oma uupumustaustani on tärkeä osa kirjallisuusterapiatyön polkuani, artikkelista ei saa tulla kliseistä työuupumuksesta toipumiseen -tarinaa. Vähän jännitti myös, miten sanomisiani tulkitaan, tuleeko väärinymmärryksiä… Sain kommentoida tekstiä, mutta korjattavaa ei juuri ollut. Vaikka merkkimäärien rajoitukset pakottivatkin oikomaan, toimittaja Jenni Kleemola sai polveilevasta keskustelutuokiostamme kasattua oikein toimivan kokonaisuuden. Siitä tuli henkilökohtainen tarina, mutta fokus pysyi kirjallisuusterapiassa. (Mitä nyt lehden somessa artikkelinostoissa otsikkoon otettiin masennukseni, kuin se olisi vielä ajankohtainen juttu. Mutta sillähän niitä klikkauksia saadaan eikä toimittaja niihin voi vaikuttaa.)

Runokirjani Stressaantunut koralli haalistuu nousi yllättäen isosti esille. Sen julkaisusta on jo kahdeksan (!) vuotta, mutta sen sanoma ei ole vanhentunut. Runomuotoinen sairauskertomukseni työuupumuksesta ja masennuksesta värien palautumiseen antaa yhä monelle samaistumisen pintaa, keinoja sanoittaa omaa olotilaa tai ymmärtää läheistä paremmin.

Stressaantunut koralli haalistuu

Jos kiinnostaa tutustua runokirjaani tarkemmin, sitä on ainakin joissain kirjastoissa, minullakin verkkokaupassa vielä jokunen myytävänä ja Books on Demandin kautta sitä ainakin saa.

Valokuvauksen kauhistus!

Kuvat otettiin Valkeakoskella Voipaalan Taidekeskuksen upeassa pihapiirissä. Päivän sateet onneksi hellittivät ennen illaksi sovittuja kuvauksia. Vaatteiden suhteen toivottiin väriä, ja se sopi minulle hyvin, sillä värit ovat yleensäkin osa pukeutumistani. Muutama tunti kuvia ottaessa vierähti, kuvia jännittäessä sitten muutama kuukausi. Näin niitä paikan päällä kamerasta, mutta muutoin en itse saanut esimerkiksi valita kuvia etukäteen. Lopullisen valinnan teki toimitus kuvaajan lähettämästä isommasta kuvajoukosta. Aika vakava olen monessa kuvassa, mutta se oli kuulkaa vakava paikka! 😄 Kyllä minä itseni niistä kuitenkin tunnistan.

Tuota kuvattavana olemisen vaikeutta olisi mielenkiintoista tutkailla tarkemmin. Jokin kriittisyys itseä kohtaan siinä lienee takana. Ehkä se johtuu myös iästä. Kuvissa näkyvistä vanhenemisen merkeistä.

Työ, anna tilaa luovuudelle!

Artikkelia silmäillessäni eräs tärkeä asia nousi taas mieleeni. Luovuus on selvästi kärsinyt tutkimustyön aikana (luovaa sekin, mutta eri tavalla), sillä tieteellisten tekstien kirjoittaminen ja lukeminen on siirtänyt fiktio-Sarin ihan taka-alalle. Kuten artikkelissa kerron, alun perin tämä nousi pintaan osallistuessani kollegan työhyvinvointikirjoittamisen ryhmään viime keväänä. (Ohjaajana on muuten ihana asettua itse välillä ohjattavaksi!) Kirjoitimme kirjeen työlle, ja oman kirjeeni sisältö tiivistyi näin: Työ, anna tilaa luovuudelle!

Koskahan olisi sen aika?

Sari KortesojaComment